Ootko syönyt tänään

Sä istuit mun keittiön lattialla Huppari liian iso harteilla Kello oli jotain kaksi yöllä Ja tiskipöydällä haisi eilinen olut Mä yritin heittää läppää Ettei sun tarvis nähdä mua näin Mut sä katsoit vaan hiljaa Niillä silmillä jotka näki kaiken läpi Ja mä häpesin sitä Miten paljon mun kädet tärisi Kun kaadoin kahvia kuppiin Niinku se ois voinut hajota käsiin Mut sä et sanonut mitään siitä Sä kysyit vaan Ootko syönyt tänään Ja mä meinasin hajota siihen paikkaan Koska kukaan ei kysy sellasta ihmiseltä Joka on tottunut jäämään yksin Ja siinä sun äänessä Ei ollut sääliä Ei pelkoa Eikä kiirettä päästä pois Vaan jotain Mikä tuntui melkein pahalta Toivoa Sade hakkas parveketta vasten Ja mä puhuin taas liikaa Niinku aina silloin Kun yritän hukuttaa paniikin sanoihin Sanoin etten mä enää tiedä Mikä mussa on oikeaa Ja mikä vaan vuosien sumua Että joskus mä katson peiliin Ja nään ihmisen Jota en enää osaa puolustaa Sä kuuntelit loppuun asti Vaikka ääni katkesi välillä vapinaan Ja hetken aikaa Tässä rikkinäisessä keittiössä Mä en tuntenut itseäni yksin jätetyksi Ehkä paraneminen ei alaa suurista hetkistä Ehkä se alkaa siitä Että joku jää Ja kun sä lähdit aamuyöllä Sun kahvikuppi jäi pöydälle Ja mä tuijotin sitä varmaan tunnin Koska ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Tää asunto ei tuntunut haudalta Ja vaikka pää vielä kuiskasi Että mä pilaan kaiken kuitenkin Jossain syvällä Jokin pieni osa musta Halus nähdä huomisenkin Kiitos että näit mussa vielä ihmisen