Mä tarvitsen apua

Mä lopetan kyllä pian Sama lause Joka ilta Ensimmäinen olut avataan Ettei ahdistus huutaisi niin kovaa Kuudes avataan Ettei tarvitsisi tuntea enää mitään Peili näyttää kasvot Joita hän ei tunnista omikseen Turvonneet silmät Rikkinäinen iho Kädet jotka tärisee aamuisin Hän sanoo kaikille olevansa väsynyt Totuus on paljon rumempi Sänkyyn kaatuu nainen Joka ei enää tiedä Juoko hän koska haluaa Vai koska on pakko Ei kukaan näe sitä helvettiä Kun hän juo yksin hiljaisuudessa Sarja pyörii taustalla Mutta hän ei muista siitä mitään Koko elämä muuttuu sumuksi Olut tölkki kerrallaan Mut älä Älä katoa vielä Vaikka pimeys sun sisällä Kuiskaa ettei tästä enää nousta Mä vannon se valehtelee Sä et ole ne tyhjät tölkit Et ne yöt jolloin itkit lattialla Etkä se ääni Joka käskee luovuttaa Koska vielä tulee päivä Jolloin sä avaat verhot ilman pelkoa Hengität syvään Ja tunnet Mä haluan elää Yöllä sydän hakkaa oudosti Kuin yrittäisi paeta rinnasta Hän googlaa Voiko alkoholi pysäyttää sydämen Jääkaapissa odottaa taas uusi sixpack Kuin vanha rakastaja Joka lupaa helpotusta Ja vie kaiken mukanaan Alkoholi kuiskaa Ilman mua sä hajoat kokonaan Ja pahinta on Että hän uskoo siihen Mutta eräänä aamuna kaikki muuttuu Ei siksi että elämä olisi yhtäkkiä kaunista Vaan siksi Että hän ei jaksa kuolla enää hitaasti Hän istuu keittiön lattialla Katsoo tyhjää tölkkiä kädessään Ja alkaa itkeä tavalla Jota ei voi enää pysäyttää Ei hiljaa Vaan sielu auki Ja ensimmäistä kertaa hän sanoo ääneen Mä tarvitsen apua Ja silloin helvetti yrittää vetää takaisin Kädet tärisee Keho huutaa olutta Pää huutaa että ota yksi vaan Mutta hän kestää vielä tämän päivän Sitten toisen Sitten kolmannen Ja hitaasti Hänen silmiinsä alkaa palata elämä Sellainen valo Jota alkoholi ei koskaan pystynyt tappamaan Kolmekymmentä päivää selvinpäin Ensimmäinen aamu ilman häpeää Ensimmäinen ilta ilman tölkin avaamista Hän huomaa yhtäkkiä Että linnut laulavat aamuisin Ja se murskaa hänet täysin Koska maailma jatkoi olemassaolua Vaikka hän oli yrittänyt kadota siitä Nyt verhot ovat auki Aamuaurinko osuu kasvoihin Jotka eivät enää piiloudu Keittiössä on hiljaista Ei tölkkien kolinaa Ei sydämen paniikkia Ei kuolemaa hitaasti ilta kerrallaan Ja peilissä seisoo nainen Joka näkee itsensä ensimmäistä kertaa vuosiin Ei hirviönä Ei epäonnistuneena Ei rikkinäisenä Vaan ihmisenä Joka selvisi sodasta Jota kukaan muu ei nähnyt Mutta tällä kertaa Ei siksi että vihaa itseään Vaan siksi Että jäi eloon